Cusco


Perun vuoristoalueella 3000 metrin korkeudessa sijaitsee Cusco. Se oli aikoinaan mahtavan inkavaltakunnan pääkaupunki. Perimätarun mukaan ensimmäinen inka, Auringonjumalan poika Manco Capac heitti keihäänsä erään laakson maaperään. Keihäs upposi syvälle hedelmälliseen maahan. Manco Capac valitsi laakson asuinpaikakseen ja nimesi sen Cuscoksi.

Inkavaltakunta oli mahtava imperium. Matka eteläisimmästä osasta pohjoisimpaan oli 4000 km. Posti kulki kuitenkin nopeasti valtakunnan kaikkiin osiin. Inkojen kastelujärjestelmä on pääosin vieläkin toiminnassa.


Kuvissa inkojen pyhimmän paikan, Auringonjumalan temppelin aukio ja temppelin raunioita. Temppeli sijaitsee muutaman kilometrin päässä vuoristossa, Cuscon laakson reunalla. Temppelin kivet on liitetty yhteen erittäin taitavasti, lähes saumattomasti. Aukiolla on pidetty ja pidetään yhä vuosittain Inti Raymi-juhlia.




Inti Raymia juhlitaan Juhannuksena. Tuolloin Aurinko, Inti, on alimmillaan. Juhlan tarkoituksena on kutsua Aurinkoa takaisin. Cuscoon saapuu kymmeniä tuhansia inkoja koko Perusta. Päivällä Cuscossa pidetään karnevaaleja, kaikki ovat pukeutuneet perinteisiin inka-asuihin. Tuntuu siltä, että conquistadorit ovat vain pahaa unta - inkavaltakunta on palannut Illalla kaupungin keskusaukiolla on ainakin 20 000 ihmistä juhlimassa samantapaisin menoin kuin Suomessa juhlitaan Juhannusta. Pisco ja viina virtaa, kaikki remuavat, laulavat ja tanssivat pakanallisesti.

Meidätkin otettiin mutkattomasti mukaan ryhmätansseihin ja remuavaan menoon. Juhlat jatkuivat aina Auringon eli Intin nousuun asti.

Päivällä väki virtaa Aurinkotemppelin raunioille. Siellä inkojen ylipappi luovuttaa pyhän tulen ylimmälle inkalle satojen soturien tanssiessa aukiolla. Valitettavasti meiltä loppui videofilmi jo edellisenä päivänä...


Paluu

Juhani Kaukoranta
jukaukor@freenet.hut.fi